Bulletins - Raamattu Puhuu seurakunta Tampere

HILJAISUUDEN ÄÄRELLÄ
Rakkaat siskot ja veljet
me elämme ajassa, jossa hiljaisuus on melkein kadonnut.
Kun pysähdymme — puhelin herää. Kun hiljennymme — ajatukset alkavat juosta. Kun yritämme rauhoittua — sisäinen maailma täyttyy kaikesta siitä, mitä emme ole ehtineet käsitellä.
Hiljaisuus ei ole meille helppoa. Se voi tuntua tyhjältä. Jopa pelottavalta. Mutta halusin tänä iltana kysyä teiltä jotain.
Missä kohtaa sinä viimeksi hiljennyit kuuntelmemaan Herraa ?
En tarkoita nukkumista. En tarkoita television ääressä istumista.
Tarkoitan sitä hetkeä, kun olet vain — olemassa. Ilman suorittamista. Ilman roolia. Ilman odotuksia.
Monelle meistä se on kaukainen muisto.
Mutta Raamatun Jumala ei pelkää hiljaisuutta. Hän ei kiirehdi sen ohi. Hän ei täytä sitä melulla.
Hiljaisuus on paikka, jossa ihminen voi viimein kuulla sen, mitä sydän on kaivannut pitkään.
Hiljaisuus on paikka, jossa Jumala ei huuda — vaan kuiskaa.
Hiljaisuus on paikka, jossa emme suorita, emme selitä, emme todista mitään — vaan olemme.
Ja ehkä juuri siksi hiljaisuus on niin vaikeaa.
Se riisuu meiltä kaiken ylimääräisen. Se tuo esiin sen, mitä kannamme sisällämme. Se pysäyttää meidät oman elämämme äärelle.
Mutta samalla — hiljaisuus on lahja.
Se on Jumalan tapa sanoa meille: "Sinun ei tarvitse jaksaa kaikkea. Sinun ei tarvitse olla vahva. Sinä saat vain olla minun edessäni."
Tänä iltana halusin pysähtyä kolmen ihmisen tarinan äärelle. Kolmen, jotka elivät hyvin erilaista elämää — mutta joita yhdistää yksi asia: Jeesus kohtasi heidät henkilökohtaisesti. Siinä kohtaa missä he oikeasti olivat.
Ja sama Jeesus haluaa kohdata myös sinut — tänä iltana.
1. SAKKEUS — MIES, JOKA OLI MENESTYNYT ULOSPÄIN, MUTTA TYHJÄ SISÄLTÄ(Luk. 19:1–10) Ensimmäinen tarinamme on Sakkeuksesta.
Luke 19:1–6 R19331938
1 Ja hän tuli Jerikon kaupunkiin ja kulki sen läpi. 2 Ja katso, siellä oli mies, nimeltä Sakkeus; ja hän oli publikaanien päämies ja oli rikas. 3 Ja hän koetti saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli, mutta ei voinut kansalta, kun oli varreltansa vähäinen. 4 Niin hän juoksi edelle ja nousi metsäviikunapuuhun nähdäkseen hänet, sillä Jeesus oli kulkeva siitä ohitse. 5 Ja tultuaan sille paikalle Jeesus katsahti ylös ja sanoi hänelle: “Sakkeus, tule nopeasti alas, sillä tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi”. 6 Ja hän tuli nopeasti alas ja otti hänet iloiten vastaan.
Jos Sakkeus eläisi tänä päivänä, hän olisi ehkä se ihminen, jonka LinkedIn-profiili näyttää täydelliseltä. Hyvä titteli. Hyvä palkka. Hyvä auto.
Mutta kalenteri on täynnä — eikä kukaan oikeasti kutsu kahville.
Sakkeus oli veronkerääjä, ja se tarkoitti tuona aikana kahta asiaa yhtä aikaa: hän oli rikas — ja hän oli yksinäinen. Hän oli saanut kaiken, mitä oli tavoitellut. Mutta menettänyt samalla kaiken, mikä oli tärkeää.
Hän kiipesi puuhun nähdäkseen Jeesuksen. Aikuinen mies kiipeää puuhun. Se kertoo jotain. Se kertoo, että hän halusi niin kovasti edes nähdä — edes kaukaa — jonkun, josta kaikki puhuivat.
Ja Jeesus pysähtyy juuri sen puun kohdalle. Katsoo ylös. Ja sanoo:"Sakkeus, tule kiireesti alas, sillä tänään minun on määrä olla sinun kodissasi."
Huomaatteko, miten Jeesus ei aloita? Hän ei aloita sanomalla: "Sakkeus, sinulla on paljon selvitettävää." Hän ei aloita luettelolla vääryydestä. Hän aloittaa tulemalla lähelle.
Armo ei sano: "Muuta elämäsi, niin minä tulen."
Armo sanoo: "Minä tulen — ja se muuttaa sinut."
Siinä on jotain, mitä meidän on vaikea uskoa. Me olemme niin tottuneita siihen ajatukseen, että ensin täytyy ansaita, ensin täytyy muuttua, ensin täytyy olla parempi — ja sitten ehkä Jumala hyväksyy.
Mutta Sakkeus muuttui vasta sen jälkeen, kun Jeesus oli jo tullut hänen luokseen.
Onko sinulla jotain, jonka takia ajattelet, että Jumalan täytyy odottaa? Jokin asia, jonka pitäisi ensin olla kunnossa? Jokin häpeä tai epäonnistuminen, jonka kanssa luulet, että sinun täytyy selvitä ensin yksin?
Jeesus sanoo sinulle saman kuin Sakkeukselle: "Tule alas. Tänään minä tulen sinun luoksesi."
2. ELIA — JUMALAN MIES, JOKA UUPUI(1 Ki. 19:1–13) Toinen tarina on Eliasta.
1 Kings 19:1–5 R19331938
1 Mutta kun Ahab kertoi Iisebelille kaiken, mitä Elia oli tehnyt ja kuinka hän oli tappanut miekalla kaikki profeetat, 2 lähetti Iisebel sanansaattajan Elian luo ja käski sanoa: “Jumalat rangaiskoot minua nyt ja vasta, jollen minä huomenna tähän aikaan tee sinulle samaa, mikä jokaiselle näistä on tehty”. 3 Kun tämä näki sen, nousi hän ja lähti matkaan pelastaakseen henkensä ja tuli Beersebaan, joka on Juudan aluetta. 4 Sinne hän jätti palvelijansa, mutta meni itse erämaahan päivänmatkan päähän. Hän tuli ja istuutui kinsteripensaan juureen. Ja hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: “Jo riittää, Herra; ota minun henkeni, sillä minä en ole isiäni parempi”. 5 Ja hän paneutui maata ja nukkui kinsteripensaan juurelle. Mutta katso, enkeli kosketti häntä ja sanoi hänelle: “Nouse ja syö”.
Elia oli profeetta. Hän oli seissyt yksin koko kansan ja neljänsadan Baalin profeetan edessä — ja voittanut. Hän oli rukoillut tulta taivaasta ja saanut sen. Hän oli tehnyt kaiken, mitä Jumala oli pyytänyt.
Ja sitten — hän romahti.
Hän pakeni erämaahan, istui katajan alle ja sanoi: "Jo riittää, Herra. Ota minulta henki." Kuinka moni teistä tunnistaa tämän?
Se ei ole kapinallisuutta. Se ei ole epäuskoa. Se on uupumusta. Se on sitä, kun on antanut kaiken — ja huomannut, että säiliö on tyhjä.
Elia ei ollut kapinallinen. Hän oli väsynyt.
Ja Jumala tiesi sen.
Jumala ei lähetä Elialle saarnaa. Jumala ei sano: "Eliaa, häpeä. Minulla on sinulle vielä tehtäviä." Jumala lähettää enkelin, joka koskettaa häntä olkapäälle ja sanoo: "Nouse ja syö, matka on sinulle liian pitkä."
Ensimmäinen asia, jonka Jumala tekee uupuneelle Elialle — on antaa hänelle ruokaa ja unta. Se on niin inhimillistä. Niin hellää.
Ja kun Elia on levännyt, Jumala puhuu hänelle. Mutta miten? Ei myrskyssä. Ei maanjäristyksessä. Ei tulessa. "Herran ääni tuli hiljaisessa tuulen hyminässä." Jumala tiesi, että Elia ei kestäisi kovaa ääntä. Hän tiesi, että Elia ei tarvinnut saarnaa — hän tarvitsi lempeän äänen.
Jumala kohtaa sinut sen mukaan, missä kunnossa sinä oikeasti olet.
Ei sen mukaan, missä kunnossa sinun pitäisi olla. Ei sen mukaan, missä muut ovat. Sen mukaan, missä sinä olet — tänä iltana, juuri nyt.
Jos olet väsynyt — Hän tietää sen. Jos olet tyhjä — Hän tietää sen. Jos olet tullut tähän enemmän velvollisuudesta kuin halusta — Hän tietää senkin.
Ja Hän ei tuomitse sitä. Hän tulee sen luo.
3. SAMARIALAINEN NAINEN — IHMINEN, JOKA KANTOI HÄPEÄÄ(Joh. 4:4–26 ) Kolmas tarina on naisesta Samariasta.
John 4:4–9 R19331938
4 Mutta hänen oli kuljettava Samarian kautta. 5 Niin hän tuli Sykar nimiseen Samarian kaupunkiin, joka on lähellä sitä maa-aluetta, minkä Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille. 6 Ja siellä oli Jaakobin lähde. Kun nyt Jeesus oli matkasta väsynyt, istui hän lähteen reunalle. Ja oli noin kuudes hetki. 7 Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä. Jeesus sanoi hänelle: “Anna minulle juoda”. 8 Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan. 9 Niin Samarian nainen sanoi hänelle: “Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?” Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.
Hän tuli kaivolle keskipäivällä. Kuumimpaan aikaan. Silloin, kun kukaan muu ei ollut siellä.
Tuohon aikaan naiset hakivat vettä aamulla tai illalla — ryhmässä, yhdessä, juorujen ja naurahduksen kera. Mutta tämä nainen tuli yksin. Kuumassa keskipäivässä.
Se on yksityiskohta, joka kertoo kaiken. Hän ei halunnut kohdata ketään. Hän kantoi tarinaa, josta ei halunnut muistuttaa itseäänkään. Viisi aviomiestä. Rikkoutuneita suhteita. Epäonnistumisia.
Ja Jeesus oli jo siellä.
Hän istui kaivon äärellä — yksin, väsyneenä — ja kun nainen saapui, Hän sanoo yksinkertaisesti:
"Anna minulle juotavaa."
Hän ei aloita tuomiolla. Ei syytöksellä. Ei kysymyksellä "kuka olet ja miksi sinulla menee näin huonosti."
Hän aloittaa pyytämällä apua. Hän aloittaa yhteydellä. Hän kohtelee naista henkilönä, jolta on lupa pyytää jotain.
Ja se muuttaa kaiken.
Naiselle, jolle on koko elämä sanottu — suoraan tai rivien välissä — että hän on arvoton, liian rikkinäinen, liian hankala... Jeesus sanoo: "Sinulta voi pyytää. Sinä olet ihminen. Sinä olet arvokas."
Ja lopulta, kun nainen yrittää kiertää puheenaiheeksi uskon ja temppelin — Jeesus ei anna periksi. Hän sanoo suoraan, armollisesti:
"Minä olen se — minä joka puhun kanssasi."
Messias. Tälle naiselle. Tässä hetkessä. Ei jollekin arvokkaallekin henkilölle temppelissä — vaan tälle, yksin kaivolla istuvalle, häpeää kantavalle naiselle.
Jeesus ei pelännyt tämän naisen tarinaa.
Hän ei pelkää sinunkaan tarinaasi.
LOPETUS — KUTSU HILJAISUUTEEN
Rakas ystävä,
kolme tarinaa. Kolme erilaista ihmistä.
Menestynyt mies, joka oli sisältä tyhjä. Väsynyt profeetta, joka ei enää jaksanut. Nainen, joka kantoi häpeää niin kauan, että se oli muuttunut osaksi hänen identiteettiään.
Jeesus kohtasi heidät kaikki. Henkilökohtaisesti. Juuri siinä kohtaa, missä he olivat.
Ja sama pätee sinuun.
Ehkä hiljaisuus on sinulle vaikeaa. Ehkä se tuntuu tyhjältä. Ehkä se nostaa pintaan asioita, joita et ole halunnut ajatella. Ehkä pelkäät, että jos todella pysähdyt — et tiedä, mitä sieltä nousee.
Mutta halusin sanoa teille tänä iltana:
Älä pelkää hiljaisuutta.
Hiljaisuus ei ole pimeä huone. Se on Jumalan avoin syli.
Hiljaisuus ei ole tyhjyyttä. Se on tilaa Hänen läsnäololleen.
Hiljaisuus ei ole menetettyä aikaa. Se on palautumista, parantumista, hengittämistä.
Sinulla on lupa pysähtyä.
Sinulla on lupa viipyä.
Sinulla on lupa olla hetki ilman vastauksia — ilman suorittamista — ilman selityksiä.
Jumala ei kiirehdi sinua eteenpäin. Hän kutsuu sinua lepäämään.
Ja kun annat itsellesi luvan rauhoittua — huomaat ehkä jotain, minkä olet unohtanut:
Jumala on ollut siinä koko ajan. Lempeästi. Hiljaa. Lähellä.
Tänään saat laskea kaiken Hänen eteensä ja vain olla.
Se riittää.
Rukoillaan yhdessä.
- - Luke 19:1–6RST
- - 1 Kings 19:1–5RST
- - John 4:4–9RST

Luke 19:1–6RST

1 Kings 19:1–5RST

John 4:4–9RST