RPS Tampere
Muinaiset polut
  • Halleluja Halleluja Ylösnoussutta kiittäkää
  • Tahdon kiittää
  • Muinaiset polut ja uusi viini
    Raamatullinen näkökulma vanhojen tapojen kyseenalaistamiseen ja uusien tapojen omaksumiseen
    Teema: Vanhojen, opittujen tapojen kyseenalaistaminen ja uusien tapojen omaksuminen — hengellisessä elämässä ja arjessa
    Pääteksti: Luuk. 5:36–39
    Tukitekstit: Jer. 6:16; Jes. 43:18–19; 2. Kor. 5:17; Ef. 4:22–24; Room. 12:2; Ap. t. 15; 1. Tess. 5:19–21; Hepr. 13:8
    Salon seurakunta, 28.8.2026 — striimataan YouTubeen

    I. Alkusanat

    Jokaisella meistä on tapoja, joita emme enää edes huomaa tekevämme. Ajamme saman reitin töihin, vaikka toinen olisi nopeampi. Laitamme kahvin samalla tavalla kuin äiti laittoi. Teemme asioita seurakunnassakin usein siksi, että “näin on aina tehty” — emme siksi, että olisimme viime viikolla pysähtyneet miettimään, onko tämä yhä paras tapa.
    Tapa ei ole itsessään paha asia. Raamattu ei kehota meitä heittämään menneisyyttä roskiin vain siksi, että se on vanhaa. Mutta Raamattu ei myöskään anna meille lupaa piiloutua tottumuksen taakse silloin, kun Jumala on tekemässä jotain uutta. Tänä iltana katsomme, mitä Jumalan sana sanoo tästä jännitteestä: milloin vanhaa kannattaa vaalia, milloin uutta kannattaa uskaltaa vastaanottaa — ja miten erotamme nämä toisistaan.

    II. Kaksi kutsua, jotka eivät kumoa toisiaan

    Raamatussa on kaksi kutsua, jotka tuntuvat ensi lukemalla olevan ristiriidassa keskenään.
    Ensimmäinen on kutsu muistaa ja pysähtyä. Profeetta Jeremia kirjoittaa:
    Jeremiah 6:16 R19331938
    16 Näin on Herra sanonut: “Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne”. Mutta he vastasivat: “Emme vaella”.
    Tässä Jumala ei sano: “unohtakaa vanha.” Hän sanoo päinvastoin: pysähtykää ja kysykää, mikä vanhoista poluista oli hyvä, ja kulkekaa sitä. On olemassa “muinaisia polkuja” — koeteltua uskoa, rukousta, Raamatun lukemista, keskinäistä rakkautta seurakunnassa — joita ei pidä hylätä vain siksi, että ne ovat vanhoja. Jakeen jatko (jota emme usein lue) on karua: kansa vastasi “emme vaella.” He kieltäytyivät hyvästäkin vanhasta.
    Toinen kutsu on juuri päinvastainen suuntaan. Jesaja kirjoittaa Jumalan sanoin:
    Isaiah 43:18–19 R19331938
    18 Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. 19 Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.
    Tässä Jumala kutsuu kansaansa päästämään irti — ei koeteltua uskoa, vaan menneisyyden ottamaa asennetta, joka estää näkemästä sitä, mitä Jumala tekee juuri nyt.
    Nämä eivät ole ristiriidassa. Molemmat kutsuvat samaan asiaan: testaamaan, ei automaattisesti hylkäämään tai automaattisesti säilyttämään. Ei kaikki vanha ole hyvää vain siksi, että se on tuttua. Ei kaikki uusi ole Jumalasta vain siksi, että se on uutta. Raamattu ei koskaan aseta arvoksi itse muutosta tai itse pysyvyyttä — se asettaa arvoksi totuuden ja Jumalan tahdon, oli se sitten vanhassa muodossa tai uudessa.

    III. Jeesus ja uusi viini

    Tähän samaan kysymykseen Jeesus vastasi opetuslapsilleen, kun häneltä kysyttiin, miksi hänen seuraajansa eivät paastonneet niin kuin oli totuttu. Hän vastasi vertauksella:
    Luke 5:36–39 R19331938
    36 Ja hän sanoi heille myös vertauksen: “Ei kukaan leikkaa uudesta vaipasta paikkaa ja pane vanhaan vaippaan; muutoin hän rikkoo uuden vaipan, eikä uudesta vaipasta otettu paikka vanhaan sovi. 37 Eikä kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin; muutoin nuori viini pakahuttaa leilit, ja viini juoksee maahan, ja leilit turmeltuvat. 38 Vaan nuori viini on laskettava uusiin leileihin. 39 Eikä kukaan, joka juo vanhaa viiniä, halua nuorta, sillä hän sanoo: ‘Vanha on hyvää’.”
    Tässä on kolme asiaa
    Ensiksi: Jeesus ei sano, että vanha viini olisi pahaa. Hän jopa myöntää, että vanha maistuu ihmisestä hyvältä — se on tuttua, koeteltua, turvallista. Tämä on rehellinen ja armollinen huomio niille meistä, jotka olemme kulkeneet uskossa jo vuosikymmeniä. Kaipuu tuttuun ei ole synti. Se on inhimillistä.
    Toiseksi: ongelma ei ole viinissä vaan leileissä — eli muodoissa, joihin elämä kaadetaan. Jumalan uusi työ (evankeliumi, Hengen elämä, uusi syntymä) on niin elävää ja käyvää, ettei se mahdu vanhoihin, jäykistyneisiin muotoihin. Ei siksi, että vanhat muodot olisivat olleet vääriä silloin kun ne syntyivät — vaan siksi, että ne ovat kovettuneet eivätkä enää jousta elävän asian mukana. Kysymys ei ole “onko tämä uutta vai vanhaa” vaan “onko tämä muoto vielä elossa vai onko siitä tullut kuiva nahka, joka repeää, jos siihen kaadetaan jotain elävää.”
    Kolmanneksi, ja tämä on ehkä kipeimmin osuva kohta: Jeesus nimeää rehellisesti, miksi muutos on vaikeaa. Ei siksi, että uusi olisi huonompaa, vaan siksi, että olemme tottuneet. “Vanha on hyvää” ei ole teologinen väite — se on tunnepohjainen reaktio. Jeesus ei tuomitse tätä reaktiota, mutta hän ei myöskään anna sen olla viimeinen sana.

    IV. Miksi Jumala uudistaa — identiteetti ennen tapoja

    On tärkeää ymmärtää, mistä uudistuminen alkaa Raamatussa. Se ei ala käyttäytymisen muuttamisesta ulkoapäin, vaan uudesta identiteetistä sisältä käsin.
    2 Corinthians 5:17 R19331938
    17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
    Ja Efesolaiskirjeessä hän kuvaa tätä riisumisena ja pukemisena:
    Ephesians 4:22–24 R19331938
    22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, 23 ja uudistua mielenne hengeltä 24 ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen.
    Roomalaiskirjeessä sama ajatus:
    Romans 12:2 R19331938
    2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
    Tässä on ratkaiseva pointti: uudet tavat eivät ole se, mikä tekee meistä uusia — ne ovat seurausta siitä, että olemme jo uusia Kristuksessa. Kristitty ei etsi uusia tapoja siksi, että uutuus itsessään olisi hyve, vaan siksi, että Hengen elämä sisällämme etsii aina sopivaa muotoa, jossa se voi kasvaa ja hengittää. Kun tapa — henkilökohtainen tai yhteinen — ei enää palvele tätä elämää vaan tukahduttaa sen, on lupa ja jopa velvollisuus kysyä, tarvitaanko uusi leili.

    V. Malli seurakunnasta: Apostolien teot 15

    Meillä on myös käytännön esimerkki siitä, miten uskova yhteisö käsittelee tätä jännitettä yhdessä, ilman että kukaan yksin sanelee.
    Apostolien teoissa 15 ensimmäinen seurakunta kohtasi ison kysymyksen: pitikö pakanuudesta kääntyneiden noudattaa Mooseksen lain vanhoja tapoja, kuten ympärileikkausta, tullakseen täysin hyväksytyiksi uskoviksi? Tämä ei ollut pieni sivuseikka — kyse oli vuosisataisesta, pyhästä, Jumalan itsensä käskemästä tavasta. Ja silti apostolit ja seurakunnan vanhimmat kokoontuivat, kuulivat todistuksia siitä, mitä Jumala oli tekemässä, tutkivat kirjoituksia, ja päätyivät yhdessä siihen, ettei tätä vanhaa muotoa vaadittu enää samalla tavalla — Hengen työ oli mennyt eteenpäin.
    Huomaa, mitä he eivät tehneet. He eivät hylänneet koko lakia tai Vanhaa testamenttia roskana. He eivät myöskään sanoneet “koska tämä on ollut tapamme aina, emme voi muuttaa mitään.” He testasivat: mikä tässä tavassa oli ydin ja mikä oli muoto? Mikä oli Jumalan pysyvä tahto ja mikä oli sen aikaisempi verho?
    Tästä samasta periaatteesta Paavali kirjoittaa tessalonikalaisille yksinkertaisen ohjeen, joka sopii jokaiseen tapaan, vanhaan tai uuteen:
    1 Thessalonians 5:19–21 R19331938
    19 Henkeä älkää sammuttako, 20 profetoimista älkää halveksuko, 21 mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on;
    Ei automaattista kyllä,
    ei automaattista ei.
    Koettelu.

    VI. Käytäntöön

    Miltä tämä näyttää arjessa ja seurakunnan elämässä?
    Ehdotan muutamia kysymyksiä, joita voi käyttää sekä henkilökohtaisten uskon tapojen (rukous, Raamatun luku, palveleminen)
    että yhteisten käytäntöjemme testaamiseen:
    Kantaako tämä tapa yhä hedelmää — rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä — vai onko siitä tullut pelkkä suoritus, jota tehdään ilman sydäntä?
    Onko tämä tapa yhä väline, joka vie meitä lähemmäs Kristusta ja toisiamme, vai onko siitä tullut itsetarkoitus, jota puolustamme, koska se on tuttu?
    Jos harkitsen jotain uutta — uutta rukoustapaa, uutta tapaa tavoittaa yksinäisiä, uutta muotoa yhteydelle — testaanko sitä Raamatulla ja rakkaudella, vai valitsenko sen vain siksi, että se on uutta ja jännittävää?
    Ja käänteisesti, ennen kuin hylkäämme jonkin vanhan: onko tämä “muinainen polku” — koeteltu, hedelmällinen, Raamattuun juurtunut käytäntö — vai onko se vain minun oma tottumukseni, jonka olen tehnyt pyhäksi ajan kuluessa?

    VII. Sana eri vaiheessa oleville

    Tässä huoneessa ja striimin toisella puolella on ihmisiä hyvin eri kohdissa uskon matkaa, ja tämä sana koskee meitä eri tavoin.
    Teille, jotka olette kulkeneet uskossa kauan: kiitos, että olette vaalineet muinaisia polkuja — rukousta, Raamattua, uskollisuutta seurakunnalle — silloinkin kun se ei ole ollut helppoa tai muodikasta. Se ei ole ollut turhaa. Mutta pyydän teitä myös rukoillen kysymään: onko jokin, mihin pidän kiinni vain siksi, että “vanha on hyvää”, vaikka Herra olisi tekemässä jotain uutta keskellämme? Emme ole kutsuttuja pysähtymään, vaan vaeltamaan hyvää tietä eteenpäin.
    Teille, jotka olette uskossa vielä tuoreita: älkää ajatelko, että teidän täytyy omaksua jokainen tapa, jonka näette meissä vanhemmissa, tullaksenne “oikeiksi” kristityiksi. Testatkaa tekin — Raamatulla, ei vain sillä, mikä täällä on totuttua. Ja samalla: älkää heittäkö menneisyyttä pois vain siksi, että se on vanhaa. Vuosikymmenten uskollisuus tässä huoneessa on teille lahja, ei taakka.

    VIII. Lopetus — se, mikä ei muutu

    On yksi asia, joka ei koskaan muutu keskellä kaikkea tätä testaamista:
    “Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.”  (Hepr. 13:8)
    Emme testaa tapojamme siksi, että etsisimme jotain parempaa kuin Kristus. Testaamme tapamme — sekä vanhat että uudet — siksi, että ne palvelisivat paremmin sitä ainoaa, joka ei muutu. Uusi viini ei ole muuta kuin sama evankeliumi, joka etsii aina elävää astiaa, jossa se saa vaikuttaa täydellä voimallaan.
    Ehkä tämä ilta on kutsu jokaiselle meistä: pysähtyä, kuten Jeremia kehotti, ja kysyä rehellisesti Herralta — mikä minun elämässäni ja meidän seurakunnassamme on muinainen hyvä polku, jota minun pitää vaalia? Ja mikä on vanha leili, joka on käynyt niin jäykäksi, ettei se enää kestä sitä, mitä Henki haluaa tehdä?

    Loppurukous

    Taivaallinen Isä, kiitos jokaisesta uskollisesta polusta, jonka olet antanut meille kulkea. Anna meille rohkeutta testata sydämemme ja tapamme sanallasi, ei tottumuksellamme. Ja kun teet uutta keskellämme, anna meille uusia leilejä ottaa vastaan se, mitä Henkesi haluaa vuodattaa. Pidä meidät kiinni Pojassasi, joka on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Aamen.

      • Jeremiah 6:16RST

      • Isaiah 43:18–19RST

      • Luke 5:36–39RST

      • 2 Corinthians 5:17RST

      • Ephesians 4:22–24RST

      • Romans 12:2RST

      • 1 Thessalonians 5:19–21RST

  • Tahdon kiittää
RPS Tampere
veijo.vaalanti@armossa.fi
+358505911700
https://raamattupuhuutampere.fi/
3 members