RPS Tampere
Levännyt mutta väsynyt?
  • [Luetaan He. 4:9–16]
    Hebrews 4:9–16 R19331938
    9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. 10 Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. 11 Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. 12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; 13 eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili. 14 Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta. 15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. 16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
    Moni meistä tuntee väsymyksen, joka ei lähde nukkumalla. Menet sunnuntai-iltana ajoissa nukkumaan, nukut kahdeksan tuntia, ja maanantaiaamuna olet silti väsynyt.
    Kroppa on levännyt, mutta sisällä jokin on edelleen käynnissä.
    Mieli laskee, suunnittelee, puolustautuu ja yrittää pysyä kärryillä.
    Lokakuu on tällainen kuukausi.
    Kesän lepo on jo kaukana, joulu vielä kaukana, päivät lyhenevät ja kalenteri täyttyy.
    Moni kantaa samalla jotain, mitä kukaan muu ei näe:
    huolta, syyllisyyttä tai tunnetta siitä, ettei riitä.
    Heprealaiskirjeen kirjoittaja puhui ihmisille, jotka olivat väsyneitä.
    Eivät he olleet väsyneitä työstä, vaan uskosta.
    He olivat tulleet uskoon innolla, mutta vuodet olivat kuluneet, oli tullut vastustusta, ja heidän mielessään oli herännyt kysymys:
    pitäisikö palata vanhaan?
    Pitäisikö palata järjestelmään, jossa tiedettiin, mitä piti tehdä?
    Uhrit, säännöt, temppeli. Siinä oli ainakin selvää, missä mentiin.
    Näille ihmisille kirjoittaja sanoo jotain yllättävää. Hän ei sano: ”Yrittäkää kovemmin.” Hän sanoo:
    Hebrews 4:9 R19331938
    9 Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
    Tänään katsomme kolmea asiaa tästä levosta.
    Ensiksi: lepo on valmis.
    Toiseksi: Jumalan sana vie meidät siihen.
    Kolmanneksi: meillä on ylimmäinen pappi, joka ymmärtää meitä.

    I. Lepo on valmis (j. 9–10)

    Jae 9 sanoo, että Jumalan kansalle on vielä jäljellä sapatinlepo. Kreikan sana on tässä sabbatismos.
    Se on harvinainen sana, eikä sitä löydy muualta Uudesta testamentista.
    Kirjoittaja vie meidät aivan alkuun, luomiskertomukseen.
    Jumala loi kuudessa päivässä, ja seitsemäntenä hän lepäsi.
    Miksi Jumala lepäsi? Ei siksi, että hän olisi ollut väsynyt.
    Jumala ei väsy.
    Hän lepäsi, koska työ oli valmis. Kaikki, mitä tarvittiin, oli tehty.
    Mitään ei puuttunut.
    Huomatkaa myös tämä:
    ihminen luotiin kuudentena päivänä.
    Ihmisen ensimmäinen kokonainen päivä oli siis seitsemäs päivä, lepopäivä.
    Ihminen ei aloittanut työllä, jonka palkkana tuli lepo.
    Hän aloitti levosta, joka oli toisen työn hedelmä.
    Tämä on armon järjestys alusta asti:
    ensin Jumalan työ, sitten meidän lepomme.
    Jae 10 sanoo: joka on päässyt Jumalan lepoon, on itsekin levännyt teoistaan, niin kuin Jumala omistaan.
    Mitä tämä tarkoittaa meille?
    Se ei tarkoita, että kristitty lakkaa tekemästä mitään.
    Se tarkoittaa, että lakkaamme tekemästä yhtä asiaa:
    yrittämästä ansaita Jumalan hyväksyntää.
    Nyt tullaan ristille. Kun Jeesus kuoli, hän sanoi yhden sanan, kreikaksi tetelestai: ”Se on täytetty.” Se on sama ajatus kuin luomisen lopussa.
    Työ on valmis. Synnin velka on maksettu. Mitään ei puutu.
    Ystävät, tässä on monen kristityn syy väsymykseen.
    Me uskomme, että Jeesus kuoli puolestamme, mutta elämme silti niin kuin työ olisi vielä kesken.
    Niin kuin meidän pitäisi vielä lisätä siihen jotain: vähän enemmän rukousta, vähän parempaa käytöstä, vähän vähemmän epäonnistumisia.
    Silloin Jumalakin ehkä vihdoin hymyilisi meille.
    Se on raskasta elämää. Se on uskonnollista juoksupyörää: juokset kovaa, mutta et pääse koskaan perille.
    Jumalan lepo ei ole palkinto, joka annetaan väsyneimmälle. Se on paikka, johon astutaan. Emme tee lepoa. Me astumme siihen, mikä on jo valmiina.
    Kun sinut kutsutaan valmiiksi katettuun pöytään, et mene keittiöön kokkaamaan. Kunnioitat isäntää sillä, että istut ja syöt.
    Jae 11 sanoo kuitenkin jotain, joka kuulostaa ensin ristiriitaiselta: ”Pyrkikäämme siis pääsemään siihen lepoon.”
    Pitääkö siis sittenkin ponnistella?
    Kyllä, mutta katsokaa mihin.
    Ponnistelemme, jotta pääsemme lepoon.
    Meidän työmme on uskoa. Jeesus sanoi tämän, kun häneltä kysyttiin, mitä heidän pitäisi tehdä:
    John 6:29 R19331938
    29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: “Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
    Ainoa ponnistus on se, että palaamme yhä uudelleen pois omasta yrittämisestä ja takaisin siihen, mitä Kristus on tehnyt. Se onkin joskus vaikeaa, koska vanha luontomme haluaa aina ansaita.

    2. Sana paljastaa – jotta lepo olisi todellista (j. 12–13)

    Sitten kirjoittaja sanoo jotain, mikä tuntuu ensi kuulemalta pelottavalta.
    Jae 12: Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Se tunkee läpi ja erottaa sielun ja hengen. Se tuomitsee sydämen ajatukset ja aikomukset.
    Miksi tämä on keskellä lepoa koskevaa tekstiä? Miksi miekka, kun puhutaan levosta?
    Koska ihminen voi esittää lepäävänsä.
    Ulkoisesti voimme olla rauhallisia, hymyillä sunnuntaina ja laulaa oikeat laulut, mutta sisällä on yhä taistelu.
    Esitämme olevamme kunnossa.
    Jumalan sana ei ole kiinnostunut esityksestä.
    Se menee sinne, mihin kukaan muu ei näe:
    ajatuksiin,
    motiiveihin,
    siihen, miksi teemme mitä teemme.
    Jae 13 sanoo, ettei mikään luotu ole salassa hänen edessään, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmiensä edessä.
    Kreikan sana tetrachēlismena on mielenkiintoinen.
    Se liittyy kaulaan, ja kuvana on, että pää taivutetaan taaksepäin niin, että kasvot ja kaula ovat täysin näkyvissä.
    Mitään ei voi enää piilottaa.
    Tämä kuulostaa pelottavalta. Kuka meistä haluaa olla täysin paljastettu?
    Mutta tässä on tämän sanan tarkoitus:
    Jumalan sana ei paljasta meitä tuomitakseen, vaan parantaakseen.
    Lääkäri ei leikkaa, koska haluaa satuttaa.
    Hän leikkaa, koska haluaa poistaa sen, mikä tekee kipeää.
    Moni meistä ei pääse lepoon, koska kannamme jotain piilossa.
    Pelkäämme, että jos joku näkisi kaiken, hän ei enää hyväksyisi meitä.
    Siksi jaksamme esittää.
    Tässä on hyvä uutinen:
    Jumala on jo nähnyt kaiken.
    Hän on nähnyt kaiken, ja silti Kristus kuoli puolestasi.
    Hän ei rakastanut sinua siksi, ettei hän olisi tiennyt.
    Hän rakasti sinua tietäen kaiken.
    Kun tämä menee sydämeen, esittäminen voi loppua. Ei ole enää mitään piilotettavaa. Silloin ihminen voi vihdoin levätä.
    Sana siis paljastaa, mutta se ei jätä meitä alastomiksi. Se vie meidät seuraavaan jakeeseen, jossa meitä odottaa joku.

    3. Ylimmäinen pappi, joka ymmärtää (j. 14–16)

    Jae 14 alkaa sanalla ”koska”. Koska meillä on suuri ylimmäinen pappi, Jeesus, Jumalan Poika, joka on kulkenut taivaiden läpi, pitäkäämme kiinni tunnustuksestamme.
    Vanhassa liitossa ylimmäinen pappi meni kerran vuodessa kaikkeinpyhimpään verta mukanaan.
    Kansa odotti ulkona.
    Jännitettiin, tuleeko hän takaisin elossa ja onko uhri hyväksytty.
    Jeesus ei mennyt maalliseen temppeliin. Hän meni taivaaseen, Isän luo.
    Hän ei mennyt toisen verta mukanaan, vaan omansa.
    Hän ei mennyt kerran vuodessa, vaan kerran kaikkiaan.
    Ja hän ei tullut ulos, koska hänen ei tarvitse.
    Hän istuu. Työ on valmis.
    Sitten tulee yksi Raamatun lohdullisimmista lauseista:
    Hebrews 4:15 R19331938
    15 Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä.
    Kreikan sana sympathēsai
    tarkoittaa kirjaimellisesti ”kärsiä yhdessä”.
    Hän ei katso heikkouttamme ylhäältä.
    Hän tuntee sen sisältäpäin.
    Hän on ollut kiusattu kaikessa samalla tavalla kuin me, kuitenkin ilman syntiä.
    Ajatelkaa mitä se tarkoittaa. Jeesus tietää, millaista on olla väsynyt.
    Hän nukkui veneessä myrskyn keskellä.
    Hän tietää, millaista on olla yksin.
    Hänen ystävänsä nukahtivat Getsemanessa.
    Hän tietää, millaista on tulla petetyksi, ymmärretyksi väärin ja hylätyksi.
    Hän tietää, millaista on itkeä haudalla.
    Ja huomatkaa:
    se, että hän oli synnitön, ei tee hänestä vähemmän ymmärtävää vaan enemmän.
    Ihminen, joka antaa periksi kiusaukselle, ei koskaan koe sen täyttä painoa.
    Jeesus koki sen kokonaan, loppuun asti, eikä antanut periksi.
    Kukaan ei tiedä kiusauksen voimaa paremmin kuin hän.
    Siksi jae 16 voi sanoa:
    Hebrews 4:16 R19331938
    16 Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
    Sana uskallus, kreikaksi parrēsia, tarkoittaa rohkeaa, avointa puhetta.
    Se on puhetta ilman pelkoa.
    Se on sitä, kuinka lapsi puhuu isälleen.
    Ei kuin syytetty tuomarille.
    Ja katsokaa minkä istuimen eteen me menemme. Ei tuomioistuimen. Ei suoritusarvioinnin. Armon istuimen.
    Laupeus on sitä, että emme saa sitä, minkä ansaitsisimme.
    Armo on sitä, että saamme sen, mitä emme ansaitse.
    Ja ”oikeaan aikaan” tarkoittaa juuri silloin, kun sitä tarvitaan. Ei liian aikaisin eikä liian myöhään.
    Moni meistä ajattelee, että Jumalan eteen pitää tulla vasta, kun asiat ovat kunnossa.
    Ensin korjaan itseni, sitten rukoilen.
    Tämä teksti sanoo päinvastaista.
    Tulet juuri silloin, kun tarvitset apua.
    Juuri silloin, kun olet heikko. Armo on tarkoitettu tarvitseville.

    Lopetus

    Palataan alkuun, siihen väsymykseen, joka ei lähde nukkumalla.
    Se väsymys lähtee vain yhdellä tavalla:
    kun lakkaamme kantamasta sitä, minkä Jeesus on jo kantanut.
    Lepo on valmis. Kristuksen työ on täytetty. Sinun ei tarvitse lisätä siihen mitään.
    Jumalan sana näkee kaiken. Sinun ei tarvitse enää esittää.
    Armon istuimella istuu ylimmäinen pappi, joka ymmärtää sinua paremmin kuin kukaan muu. Sinä saat tulla rohkeasti hänen eteensä.
    Ehkä joku tänään kantaa syyllisyyttä asiasta, josta ei ole kertonut kenellekään. Ehkä joku on väsynyt yrittämään olla hyvä kristitty. Ehkä joku on unohtanut, millaista on levätä Jumalan rakkaudessa.
    Tänään sinulle sanotaan: lepo on vielä jäljellä. Se on jäljellä myös sinulle.
    ”Jos haluat, laske tänään kuormasi Jeesuksen eteen. Voit tehdä senlepäämällä siinä missä olet ja sanomalla mielessässi Jeesus haluan saada tuon levon, laupeuden ja armon.
    Aamen

      • Hebrews 4:9–16RST

      • John 6:29NASB95

RPS Tampere
veijo.vaalanti@armossa.fi
+358505911700
https://raamattupuhuutampere.fi/
3 members